Loviisan vanha asemarakennus. Peliin siirtämisen ongelmat ratkaissut ja mallinnuksen viimeistellyt nimimerkki Dino josta kiitokset! Näin saatiin tämäkin asema sittenkin peliin. Tuskin olisin itse näitä ongelmia osannut ratkaista. Asema näyttäisi toimivan ainakin minulla pelissä. Rakennus ei ole aivan mitoissa mutta suunnilleen. Tarkkoja mittoja en onnistunut löytämään. Arvelen tärkeintä olevan kuitenkin että asema saatiin peliin suuresta teknisestä vastustuksesta huolimatta. Tähän Loviisan vanhaan asemaan panostin tähän saakka mallintamistani objekteista eniten.
Tästä saatan jatkaa alkuperäisen suunnitelman mukaan mallintamista edelleen jos rahkeet riittää. Seuraavana olisi Valkon vanha asemarakennus ja Niemi sekä alkuperäisenä että muutettuna. Vesijärvikin on aikeissa tänä keväänä vielä tehdä, mutta se jäänee viimeiseksi. Yksinkertaistan mallinnuksia tästä eteenpäin jonkin verran, jottei tulisi teknisiä ongelmia.
Lisäisin vielä näistä mallinnuksistani sen verran tähän kohtaan, että yleensä en ole asemien mittojen kanssa aivan tarkin mahdollinen mallintaja, koska katson ettei pelikään ole ihan niin huippukokemus että jaksaisin panostaa kaikkeen ihan prikulleen oikein. Niinpä suurin osa näistä asemien mitoista voi olla summittaisia, mutta vertailen niitä toki muihin ja aiempiin rakennuksiin, jotta ne olisivat tarpeeksi oikeanlaisia. Itselleni mallintamisessa on ollut tärkeintä aseman mahdollisimman autenttinen ulkonäkö huomioiden se että pelissä asemien ohi yleensä vain ajetaan niinkuin todellisuudessakin eikä niitä sen tarkemmin ihmetellä kovin pitkään.
Linjavaihde.net forum
- Toukokuu 25, 2024, 13:48:07
- Tervetuloa Vieras
Uutiset:
51
: Maaliskuu 10, 2024, 13:18:39
|
||
Aloittaja hampuloinen - Uusin viesti kirjoittanut hampuloinen | ||
52
: Helmikuu 25, 2024, 23:07:32
|
||
Aloittaja ATSF - Uusin viesti kirjoittanut juhani82 | ||
Tuolta löytyy ihan julkisesti tuo 634608:100001 https://www.linjavaihde.net/index.php?topic=12.msg4663#msg4663 VSB finnish vasen.cdp
Kannattaa tallentaa selaimen kirjanmerkkeihin tämä: https://freeshell.de/miki/trainz/kuid.html Sen kautta löytyy moni puuttuva ja jos ei ole linkkiä niin ainakin tietää kenen tekemää kuidia on etsimässä. |
53
: Helmikuu 25, 2024, 16:34:41
|
||
Aloittaja ATSF - Uusin viesti kirjoittanut Veturikuski95 | ||
Kaksi kuidia puuttuisi:
Oulu-Kontiomäki radalta: <kuid:500966:1056> Seinäjoki-Jyväskylä radalta: <kuid:634608:100001> Mailiin voi laittaa: justus.friberg@outlook.com |
54
: Helmikuu 23, 2024, 14:58:15
|
||
Aloittaja kristian - Uusin viesti kirjoittanut kristian | ||
Nyt on tullut viimesin versio Oulu-Kemijärvi-Kolari radasta eli projekti on nyt vihdoin saatu ihan kokonaan päätökseen. Rata löytyy tuosta liitteenä.
|
55
: Helmikuu 21, 2024, 21:05:59
|
||
Aloittaja Okin2112 - Uusin viesti kirjoittanut Okin2112 | ||
Nyt on kuvia lisätty Kauhajoelle asti
|
56
: Helmikuu 18, 2024, 13:46:17
|
||
Aloittaja Okin2112 - Uusin viesti kirjoittanut Okin2112 | ||
Noin 53km on jäljellä maisemoitavaa
|
57
: Helmikuu 18, 2024, 12:38:03
|
||
Aloittaja Okin2112 - Uusin viesti kirjoittanut Okin2112 | ||
Tässä alkuvuoden aikana olen jatkanut projektia eteenpäin. Laitan jossain vaiheessa kuvia. Saatan striimata radan kun se on valmis Rata ehkä valmistuu tämän kevään aikana.
|
58
: Helmikuu 17, 2024, 16:02:35
|
||
Aloittaja ATSF - Uusin viesti kirjoittanut Veturikuski95 | ||
Hei, minulta puuttuisi hankobaanalta kolme kuidia:
<kuid:177292:209011>,<kuid:789333:100791>,<kuid:582140:101048> Mailiin voi laittaa: justus.friberg@outlook.com |
59
: Helmikuu 14, 2024, 18:51:45
|
||
Aloittaja hampuloinen - Uusin viesti kirjoittanut hampuloinen | ||
Kiitos tiedoista ja ohjeista. Taisin olla hieman turhan optimistinen sen suhteen että itse peli tai gmax jaksaisi sisäänajaa noin paljon eri osasia mallissa, pahoittelut siitä. Jospa nuo korjaukset auttaisivat mallin saamisessa peliin. Seuraavissa malleissa täytyy suorittaa nuo toimenpiteet ja yrittää säästellä komponenttien määrässä.
Minulla on ollut ongelmia tekstuurimappauksen kanssa myös sen suhteen että jos poistelen polygoneja mallista niin mappaus ei enää syystä tai toisesta onnistu niin olen jättänyt mallit aika raaoiksi ja käyttänyt mahdollisimman paljon laatikoita mallin teossa. |
60
: Helmikuu 14, 2024, 09:29:01
|
||
Aloittaja hampuloinen - Uusin viesti kirjoittanut Dino | ||
Tuo 'name array' virheilmoitus ilmeisesti tullee siitä, että asemarakennuksen mallinnuksessa on noin viisisataa yksittäistä komponenttia. Kun nyt kysymyksessä on teksturoitu mallinnus, niin osien yhdistelemisessä pitäisi käyttää erikseen luotua esimerkiksi teksturoimatonta kuutiota, joka on rakennuksen ulkopuolella. Tähän sitten yhdistetään Attach-komennolla muut monikulmioverkkokomponentit. Kieltämättä on puuduttavaa puuhaa yhdistellä niitä yksitellen. Voidaan myös käyttää komponenttiluetteloa, jossa valitaan All ja Select. Sitten valitaan Attach List. Kun osat on saatu yhdistettyä, niin lopuksi poistetaan kuutio.
Voitaisiin tehdä joitakin korjauksia kuten tasaisten pintojen tasoitusta ja näkymättömissä olevien pintojen poistoa, mutta ei kuitenkaan väliseinien. Näitä voisi käsitellä myöhemmin. Tämä edellä mainittu koskee siis gmax-mallinusta, jota tuskin moni enää käyttää, mutta on ihan toimiva mallinnustapa. |