Linjavaihde.net forum

Rautatiet => Pienoisrautatiet => Aiheen aloitti: ATSF - Kesäkuu 26, 2015, 04:53:41

Otsikko: Pienoisrautatie kuvia, projekteja yms.
Kirjoitti: ATSF - Kesäkuu 26, 2015, 04:53:41
Tehdääs nyt tämmöinen aihe ettei aivan turhaan tätä PR-aluetta tullut tehtyä. Joku tämän tyylinen oli alunperin mielessä, mutta se pääsi unohtumaan aika äkkiä tämän alueen luomisen jälkeen. Aiheen idea on siis äärimmäisen yksinkertainen; Jokainen voi halutessaan laitella tänne kuvia ja juttuja omista projekteista, radoista tai muista vastaavista.

Minulle tuli eilen postissa "uusi" veturi (Fleischmann 4231 eli BR212/V100). Näitähän ei ole enää pitkiin aikoihin valmistettu uusia, tämäkin veturi on melko varmasti peräisin 90-luvulta. Joku aika sitten sitä myytiin Saksan Ebayssa uutta vastaavana ja ajamattomana, ja sitähän se myös oli. Todennäköisesti oli maannut laatikossa sen parikymmentä vuotta.

(https://linjavaihde.net/kuvat/fl/IMG_0164.JPG)

Pitkiä aikoja käyttämättömänä pitäminen ei yleensä tee hyvää näille vehkeille, tälläkin piti ajaa muutama kymmenen kierrosta radalla ennen kuin alkoi kulkemaan kunnolla (yksi kierros joku 13 metriä). Dekooderin asentamisen jälkeen se olikin jo aivan "samassa asemassa" kuin muutkin veturit. Jostain kummallisesta syystä mulla on nyt jo kolme V100-sarjan veturia.

(https://linjavaihde.net/kuvat/fl/IMG_0160.JPG)

Suomalaisesta kalustosta en ole PR-puolella innostunut sen vähäisen saatavuuden vuoksi eikä pahemmin kiinnosta alkaa värkkäämään niitä itse. Pari vuotta sitten Rocolla oli myynnissä Vihreää Sr2:ta niin pitihän se ostaa. Nykyisin ne on vissiin myyty jo loppuun.

(https://linjavaihde.net/kuvat/fl/IMG_0165.JPG)

Noiden lisäksi on vielä kolme muutakin veturia mutta en jaksanut alkaa kaikkia kerralla kuvaamaan. Joo ja tiiän että ei nämä "tavallisesta" kalustosta otetut kuvat ketään varmaan kiinnosta mutta samapa sille. ;D
Otsikko: Vs: Kuvia, projekteja yms.
Kirjoitti: Helkama - Kesäkuu 26, 2015, 12:55:48
Itellä kalustossa pari saksalaista junavaunua...
Kaksikerroksinen ohjausvaunu Metronomilta ja yksikerroksinen päivävaunu alex:ilta.
Otsikko: Vs: Kuvia, projekteja yms.
Kirjoitti: rautmik - Kesäkuu 26, 2015, 18:14:52
Roco ei varsinaisesti ole koskaan valmistanut Sr2:ta. Vain Re4/4 veturia uudelleenmaalattuna.  :P
Otsikko: Vs: Kuvia, projekteja yms.
Kirjoitti: ATSF - Kesäkuu 27, 2015, 00:05:43
En tiedä minkälaisia millivillejä täältä löytyy, mutta ainakin minulle tuo menee tuollaisenaan täydestä. Ylimääräiset suojapellit, muutamat vääränmalliset yksityiskohdat ja vääränkätinen ohjaamo ei vie tuota niin kauas esikuvastaan, etteikö sitä voisi sanoa Sr2:ksi. Jossain vaiheessa voisi hankkia punaisen version, jos jostain löytyy hyväkuntoinen sopivalla hinnalla.
Otsikko: Vs: Kuvia, projekteja yms.
Kirjoitti: rautmik - Kesäkuu 27, 2015, 11:35:51
No, mä oon aika millivilli näissä pienoisrautatie asioissa.

Niin jaa projekteja kyseltiin. No mulla on kesken USr3 malli, ja sitten Sr1 on tarkoitus aloittaa syksyllä.
Otsikko: Vs: Kuvia, projekteja yms.
Kirjoitti: rautmik - Kesäkuu 28, 2015, 13:17:29
Kysymys: Kuinka palijo ootte pannu rahaa palamaan tähän touhuun?  :P
Paljon.
Otsikko: Vs: Kuvia, projekteja yms.
Kirjoitti: Helkama - Kesäkuu 28, 2015, 17:52:28
Kysymys: Kuinka palijo ootte pannu rahaa palamaan tähän touhuun?  :P
Oisko itellä vaa 100€ max.
Otsikko: Vs: Kuvia, projekteja yms.
Kirjoitti: rautmik - Kesäkuu 29, 2015, 08:11:21
Kysymys: Kuinka palijo ootte pannu rahaa palamaan tähän touhuun?  :P
Paljon.
Nyt haetaankit sit jeuro määrää. :D
En uskalla lähteä laskemaan. Se summa on liian suuri.
Otsikko: Vs: Kuvia, projekteja yms.
Kirjoitti: Helkama - Heinäkuu 01, 2015, 02:04:06
Eikös vaunujen rungon tulostaminen Pk-seudun kirjastoiden 3D-tulostimilla tule halvemmaksi?
Ilmaista se tulostus on, mutta laatu voi olla huono...
Otsikko: Vs: Kuvia, projekteja yms.
Kirjoitti: rautmik - Heinäkuu 01, 2015, 05:47:00
Eikös vaunujen rungon tulostaminen Pk-seudun kirjastoiden 3D-tulostimilla tule halvemmaksi?
Ilmaista se tulostus on, mutta laatu voi olla huono...
Jos niistä hyviä vaunuja saat niin oot aika taituri. Ne painaaki sen verta paljo että pyörät ei välttis tykkää hyvää...

PS. Myös tämä tunnettu Shapeways on aika surkea. Ajattelin eka tehdä mun Sr1 siitä yht about 150€ (kori+veturi), mutta päädyin venäläisen henkilön rakennussarjaan hintaan about 300€ (sarja+veturi)
Otsikko: Vs: Kuvia, projekteja yms.
Kirjoitti: ToniL14 - Heinäkuu 01, 2015, 11:35:10
Roco ei varsinaisesti ole koskaan valmistanut Sr2:ta. Vain Re4/4 veturia uudelleenmaalattuna.  :P
Tarkoitat varmaan 460:ta, sillä 4/4 näyttää tältä: https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/0/0a/2012_09_04_Re_4_4_III_11350.JPG
Otsikko: Vs: Kuvia, projekteja yms.
Kirjoitti: rautmik - Heinäkuu 01, 2015, 11:44:17
Roco ei varsinaisesti ole koskaan valmistanut Sr2:ta. Vain Re4/4 veturia uudelleenmaalattuna.  :P
Tarkoitat varmaan 460:ta, sillä 4/4 näyttää tältä: https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/0/0a/2012_09_04_Re_4_4_III_11350.JPG
Minulle on syntynyt käsitys että Re460:stä kutsutaan myös Re4/4.
Otsikko: Vs: Kuvia, projekteja yms.
Kirjoitti: rautmik - Heinäkuu 01, 2015, 23:32:37
Niin alla olevissa kuvissa USr3 projekti on alkanut. Ensimmäiseksihän siis kaikki mikä irtoaa, otetaan pois.
Otsikko: Vs: Kuvia, projekteja yms.
Kirjoitti: rautmik - Heinäkuu 02, 2015, 19:12:31
Niin alla olevissa kuvissaUSr3 projekti on alkanut. Ensimmäiseksihän siis kaikki mikä irtoaa, otetaan pois.
Pitää vaan ootella vuoteen 2016 ->, että saa maalata oikeen väriseks, jos aiot valtion väreihin laittaa.
En tee Sr3:a, vaan USr3:n
Otsikko: Vs: Kuvia, projekteja yms.
Kirjoitti: rautmik - Heinäkuu 02, 2015, 20:45:04
Niin alla olevissa kuvissa USr3 projekti on alkanut. Ensimmäiseksihän siis kaikki mikä irtoaa, otetaan pois.
Pitää vaan ootella vuoteen 2016 ->, että saa maalata oikeen väriseks, jos aiot valtion väreihin laittaa.
En tee Sr3:a, vaan USr3:n
Sama asia googlesta hain USr3 ja tuli tuloksia että samoja vetureita hankitaan suomeen. Mua ei nyt suoranaisesti ees kiinnosta koska perseestä.
Joo. Mutta mun ei tartte venttaa sitä että eka Sr3 tulee. Kun se siemensin testikone on täällä jo.
Otsikko: Vs: Kuvia, projekteja yms.
Kirjoitti: ATSF - Heinäkuu 02, 2015, 21:22:04
Jos minulta kysytään niin olisin odottanut edes syksyyn asti: http://www.piko-shop.de/index.php?vw_type=artikel&vw_id=19912
Tuohon ei olisi muuta tarvinnut kuin maalata katolta ja tuulilasin yläpuolelta muutamia alueita oikean värisiksi sekä vaihtaa kylkiin uudet teippaukset.
Otsikko: Vs: Kuvia, projekteja yms.
Kirjoitti: rautmik - Heinäkuu 02, 2015, 23:07:30
Jos minulta kysytään niin olisin odottanut edes syksyyn asti: http://www.piko-shop.de/index.php?vw_type=artikel&vw_id=19912
Tuohon ei olisi muuta tarvinnut kuin maalata katolta ja tuulilasin yläpuolelta muutamia alueita oikean värisiksi sekä vaihtaa kylkiin uudet teippaukset.
No mähän oon niin hullu että teen ite USr3 ja sitten ostan vielä Pikon tekemän USr3. Samoin teen varmaan kaksi Sr3:a sitten aikanaan.
Otsikko: Vs: Kuvia, projekteja yms.
Kirjoitti: ATSF - Heinäkuu 03, 2015, 00:08:56
Sanoin vaan että valkoisesta veturista olisi ollut helpompi tehdä kuin mustasta, mutta tapansa kullakin.
Otsikko: Vs: Kuvia, projekteja yms.
Kirjoitti: rautmik - Heinäkuu 03, 2015, 00:26:30
Sanoin vaan että valkoisesta veturista olisi ollut helpompi tehdä kuin mustasta, mutta tapansa kullakin.
Njaa. Mä ainakin maalaan veturia vasta pohjamaalauksen jälkeen, ja joka tapauksessa sivuille tulee pohjamaali ja uusi valkoinen pinta ennen siirtokuvia.
Otsikko: Vs: Kuvia, projekteja yms.
Kirjoitti: Sr1 -76 - Elokuu 05, 2015, 20:56:27
Jos nyt en kaikkia projektejani lähtisi erittelemään niin sanotaan kalustoaikeet: 1x Sr1 ja 2x Ein, aloitan syksyllä.
Otsikko: Vs: Kuvia, projekteja yms.
Kirjoitti: Helkama - Elokuu 06, 2015, 10:18:53
Jos minulta kysytään niin olisin odottanut edes syksyyn asti: http://www.piko-shop.de/index.php?vw_type=artikel&vw_id=19912
Tuohon ei olisi muuta tarvinnut kuin maalata katolta ja tuulilasin yläpuolelta muutamia alueita oikean värisiksi sekä vaihtaa kylkiin uudet teippaukset.
Vinkiksi vain että jos pk-seudulla asuu niin tarraleikkureita löytyy kirjastoista, niillä saa teippauksia.
Otsikko: Vs: Kuvia, projekteja yms.
Kirjoitti: Sr1 -76 - Elokuu 06, 2015, 15:10:00
Laitetaas kuvia projekteista:
1: Vähän tarvikkeita...
2: Tuleva tasoristeys
3: Tämä on ehkä joskus Hr1...
4: Ja tämä säiliövaunu.
Otsikko: Vs: Kuvia, projekteja yms.
Kirjoitti: rautmik - Elokuu 09, 2015, 23:25:47
Laitetaas kuvia projekteista:
1: Vähän tarvikkeita...
2: Tuleva tasoristeys
3: Tämä on ehkä joskus Hr1...
4: Ja tämä säiliövaunu.
Yksi palaute asia yleisesti;
Suurin osa kuvistasi ovat tärähtäneitä. Voisitko yrittää saada vähemmän tärähtäneitä kuvia, jolloin saisi projektistasi enemmän selkoa  ;)
Otsikko: Vs: Kuvia, projekteja yms.
Kirjoitti: Sr1 -76 - Elokuu 10, 2015, 10:47:51
Katso täältä: http://yhdysraide.vuodatus.net/
Otsikko: Vs: Kuvia, projekteja yms.
Kirjoitti: rautmik - Elokuu 12, 2015, 01:36:12
Blogissakin on noin ½ tärähtäneitä. Olisi kiva saada selkeitä kuvia...

E; En muista lukeneeni mistään teetkö AC vai DC rataa. Yleensä sen huomaa kuvista mutta yritän tihrustaa kuvia mutta en n e ä onko kiskot AC:tä vai DC:tä.
Otsikko: Vs: Kuvia, projekteja yms.
Kirjoitti: ATSF - Elokuu 12, 2015, 13:10:58
Siinä onkin omat haasteensa saada kolmikiskoinen Märklinin veturi kulkemaan kaksikiskoisella radalla. ;)
Otsikko: Vs: Kuvia, projekteja yms.
Kirjoitti: rautmik - Elokuu 12, 2015, 13:43:24
Siinä onkin omat haasteensa saada kolmikiskoinen Märklinin veturi kulkemaan kaksikiskoisella radalla. ;)
Kaksikiskoinen veturi on taas suhteellisen helppo saada kulkemaan kolmikisko radalla.
Otsikko: Vs: Kuvia, projekteja yms.
Kirjoitti: ATSF - Elokuu 12, 2015, 17:31:29
Lieneeköhän sille mitään käytännön syytä, miksi Märklinin pyöräkerrat eivät ole eristettyjä? Vetureiden osalta syy on selvä, mutta äkkiseltään mietittynä vaunuissa voisi olla ihan hyvin eristetyt pyöräkerrat. Tällöin vaunut kulkisivat sellaisenaan myös kaksikiskoisella radalla.
Otsikko: Vs: Kuvia, projekteja yms.
Kirjoitti: Sr1 -76 - Elokuu 12, 2015, 18:09:39
Blogissakin on noin ½ tärähtäneitä. Olisi kiva saada selkeitä kuvia...

E; En muista lukeneeni mistään teetkö AC vai DC rataa. Yleensä sen huomaa kuvista mutta yritän tihrustaa kuvia mutta en n e ä onko kiskot AC:tä vai DC:tä.

Joissakin kuvissa on Fleischman-muuntajia ja messinkikiskoja, joista päättelen käytössä olevan kaksikiskotavasavirtajärjestelmän. Lienenkö oikeassa? Joistakin kuvista joutuu sisältöä arvailemaan.

Itselläni on jäljellä enää 8 kpl Märklinin H0:n suoraa 18 cm K-kiskonpätkää sekä sveitsiläisen 6-akselisen sähköveturin telien muovisivut ja toisen pään telin vetävät pyörät.
No ne ovat tietenkin AC/DC:tä! :D https://www.youtube.com/channel/UCVm4YdI3hobkwsHTTOMVJKg
Kiskot ovat mahdollisimman toimiva yhdistelmä Fleischmaniaja Märkliniä. Kiskojärjestelmä on hieman sovellettu ja erikoinen. Kiskosysteemin syy on taata että M E L K E I N  mikä tahansa pienoisrautatiekalusto pystyy radallani. Saa nähdä miten toimii käytännössä.
Otsikko: Vs: Kuvia, projekteja yms.
Kirjoitti: Koroppi - Elokuu 26, 2015, 15:00:30
Mittamalli, tarkoitus ois sit aikanaan tehdä varsinainen malli messingistä.
Otsikko: Vs: Kuvia, projekteja yms.
Kirjoitti: Koroppi - Elokuu 26, 2015, 15:09:53
Tää puolestaan ollut pöytälaatikkoprojektina hyvin kauan, odottelee pikamallitekniikan kehittymistä. Portaat ovat väliaikaiset :D
Otsikko: Vs: Kuvia, projekteja yms.
Kirjoitti: Sr1 -76 - Syyskuu 13, 2015, 20:41:15
Auttakeehan tyhmempiänne. Ovatko kaikki Marklinin ohjaimet yhteen sopivia kaikkien Marklinin vetureiden kanssa?
Otsikko: Vs: Kuvia, projekteja yms.
Kirjoitti: rautmik - Syyskuu 13, 2015, 21:23:59
Auttakeehan tyhmempiänne. Ovatko kaikki Marklinin ohjaimet yhteen sopivia kaikkien Marklinin vetureiden kanssa?
Eivät ole.
Otsikko: Vs: Kuvia, projekteja yms.
Kirjoitti: Sr1 -76 - Syyskuu 13, 2015, 21:34:48
Auttakeehan tyhmempiänne. Ovatko kaikki Marklinin ohjaimet yhteen sopivia kaikkien Marklinin vetureiden kanssa?
Eivät ole.
Mitkä ovat tämän: https://www.mallikauppa.fi/shoplib/product.php?pid=12474&style=&method=single&action=showc kanssa yhteen sopivia? Pitääkö olla My world vai käykö joku muukin?
Otsikko: Vs: Kuvia, projekteja yms.
Kirjoitti: rautmik - Syyskuu 13, 2015, 22:21:25
Auttakeehan tyhmempiänne. Ovatko kaikki Marklinin ohjaimet yhteen sopivia kaikkien Marklinin vetureiden kanssa?
Eivät ole.
Mitkä ovat tämän: https://www.mallikauppa.fi/shoplib/product.php?pid=12474&style=&method=single&action=showc kanssa yhteen sopivia? Pitääkö olla My world vai käykö joku muukin?
Veikkaisin että tuossa on oletuksena dekooderi. Eli tuolle veturille pitäisi käydä kaikki Märklinin ohjaimet, poislukien My world ja Delta. Itsellä lähes vastaava veturi ja kaikilla on toiminut.
Otsikko: Vs: Kuvia, projekteja yms.
Kirjoitti: Sr1 -76 - Syyskuu 14, 2015, 18:17:41

Thanks!
Otsikko: Vs: Kuvia, projekteja yms.
Kirjoitti: Sr1 -76 - Syyskuu 22, 2015, 18:05:04
Onko kenelläkään Suomiratoja? Ite aion tehrä...
Otsikko: Vs: Kuvia, projekteja yms.
Kirjoitti: rautmik - Lokakuu 29, 2015, 21:45:00
Tuli tommonen Kisko-Kalle hommattua. Seuraavaksi se pitäisi suomalaistaa Mestarimallien sarjalla.
Otsikko: Vs: Kuvia, projekteja yms.
Kirjoitti: Dv16_2015 - Marraskuu 13, 2015, 17:59:15
Viime viikolla hankin käytetyn Rocon V65:n, kun halvalla sai. ;D Tarkoitus olisi jollain aikataululla tehdä tuosta Dv16.
Otsikko: Vs: Kuvia, projekteja yms.
Kirjoitti: Sr1 -76 - Helmikuu 06, 2016, 20:47:12
Oma rojektini on saanut uuden käänteen. AC/DC ratasysteemi oli liian työläs joten vaihdoin suoraan Markliniin. Muista teen myöhemmin oman radan.
Otsikko: Vs: Kuvia, projekteja yms.
Kirjoitti: Dv16_2015 - Helmikuu 06, 2016, 21:20:43
AC/DC ratasysteemi
Saisiko tästä tarkempaa tietoa, miten meininki oli toteutettu? Kuulostaa mukavan haasteelliselta toteutukselta kyllä.
Otsikko: Vs: Kuvia, projekteja yms.
Kirjoitti: rautmik - Helmikuu 07, 2016, 00:49:31
AC/DC ratasysteemi
Saisiko tästä tarkempaa tietoa, miten meininki oli toteutettu? Kuulostaa mukavan haasteelliselta toteutukselta kyllä.
Ainakin märklinin K-kiskon saa tehtyä kaksivirtaiseksi (AC/DC), mikäli olen itseni antanut oikein ymmärtää.
Otsikko: Vs: Kuvia, projekteja yms.
Kirjoitti: Sr1 -76 - Helmikuu 07, 2016, 10:31:03
AC/DC ratasysteemi
Saisiko tästä tarkempaa tietoa, miten meininki oli toteutettu? Kuulostaa mukavan haasteelliselta toteutukselta kyllä.
Ainakin märklinin K-kiskon saa tehtyä kaksivirtaiseksi (AC/DC), mikäli olen itseni antanut oikein ymmärtää.
No tämä oma AC/DC systeemihän oli täysin itse keksitty ja erittäin työläs. Nyt kun miettii, niin en suosittele ketään kokeilemaan. Voi käyttää lähtökohtana sekä Marklinin että muiden kiskoja. Ja kirjaimellisesti tekee niihin toisen systeemit. Marklin kalustoon on suositeltavaa vaihtaa silti pyörät. Erittäin työläs ja toimii huonosti.
Otsikko: Vs: Kuvia, projekteja yms.
Kirjoitti: Dv16_2015 - Helmikuu 07, 2016, 14:21:10
Ja kirjaimellisesti tekee niihin toisen systeemit.
Ettätuota siis, mistä on kyse. ;D Onko ajatuksena siis että raiteessa on aina kolme kiskoa ja mahdollisuus kytkeä raide joko kaksi- tai kolmikiskokäyttöön? Pääsitkö tämän kanssa toteutusvaiheeseen, vai muuttuiko suunnitelma jo suunnitteluvaiheessa pelkäksi Märkliniksi?

Märklinin muiden kuin K-kiskojen käyttö DC:llä tuntuu kyllä sellaiselta projektilta, etten ihan heti siihen ryhtyisi. :D K-kiskoilla sen pitäisi kyllä onnistua, ja kaksikiskoraiteeseen kolmannen kiskon lisääminen ei myöskään ole mahdotonta. Onhan se ihan mukavaa, että lähes kaikki kalusto saadaan kulkemaan samalla radalla joten kuten.
Otsikko: Vs: Kuvia, projekteja yms.
Kirjoitti: JuVa - Helmikuu 07, 2016, 17:41:48
AC/DC ratasysteemi
Saisiko tästä tarkempaa tietoa, miten meininki oli toteutettu? Kuulostaa mukavan haasteelliselta toteutukselta kyllä.
Ainakin märklinin K-kiskon saa tehtyä kaksivirtaiseksi (AC/DC), mikäli olen itseni antanut oikein ymmärtää.
Marklin kalustoon on suositeltavaa vaihtaa silti pyörät. Erittäin työläs ja toimii huonosti.
Miksi? Silloin kun itselläni oli vielä pienoisrautatie, käytin Märklinin kaluston alkuperäisiä pyöriä.
Otsikko: Vs: Kuvia, projekteja yms.
Kirjoitti: Sr1 -76 - Huhtikuu 08, 2016, 19:37:38
Ja kirjaimellisesti tekee niihin toisen systeemit.
Ettätuota siis, mistä on kyse. ;D Onko ajatuksena siis että raiteessa on aina kolme kiskoa ja mahdollisuus kytkeä raide joko kaksi- tai kolmikiskokäyttöön? Pääsitkö tämän kanssa toteutusvaiheeseen, vai muuttuiko suunnitelma jo suunnitteluvaiheessa pelkäksi Märkliniksi?

Märklinin muiden kuin K-kiskojen käyttö DC:llä tuntuu kyllä sellaiselta projektilta, etten ihan heti siihen ryhtyisi. :D K-kiskoilla sen pitäisi kyllä onnistua, ja kaksikiskoraiteeseen kolmannen kiskon lisääminen ei myöskään ole mahdotonta. Onhan se ihan mukavaa, että lähes kaikki kalusto saadaan kulkemaan samalla radalla joten kuten.

Juu, juuri tästä oli kyse. Totesin menetelmän tosiaan liian työlääksi joten käytännössä tämä jäi spekulaatiotasolle.
Otsikko: Vs: Kuvia, projekteja yms.
Kirjoitti: Sr1 -76 - Helmikuu 02, 2018, 14:09:40
Nyt on koululle tullut 3D-printteri, eivätkä veloita mitään, jos käy itselleen tulostelemassa.

Pitänee etsiä Sr1:n 3D-mallinnos  ;D

Sellainen tais 3D-printtausta varten olla tehty?
Otsikko: Vs: Kuvia, projekteja yms.
Kirjoitti: Sr1 -76 - Helmikuu 26, 2018, 10:19:44
Suomalaiselle radalle sopivia Venäläisiä tavaravaunuja näyttäisi olevan ihan hyvin saatavilla, mutta ei suakeli noita hintoja...
Otsikko: Vs: Kuvia, projekteja yms.
Kirjoitti: Sr1 -76 - Helmikuu 28, 2018, 20:30:40
Suunnitelmien muutos: Rakennan radan enemmänkin tavaraliikenteen realistista operointia varten. Poistin tunnelin ja aloinkin rakentamaan linjavaihteelta erkanevan radan päähän öljyvaunujen purkupaikkaa. Kerran pari viikkoon lähimmältä asemalta käy päivystäjä työntämässä perille asti.
Otsikko: Vs: Kuvia, projekteja yms.
Kirjoitti: ATSF - Marraskuu 09, 2018, 21:20:58
Vähän erikoisempaa projektia tällä kertaa. Jostain syystä on aina häirinnyt ajaa sähköveturilla "ilman lankoja", mutta nyt tilanteeseen on tulossa muutos. Eli homman nimi on siis rakentaa radalleni ajolangat. Tein tänään lyhyen testipätkän ja hyvin tuntuu toimivan. Tolppien ja lankojen epärealistisuudesta on sitten turha tulla sanomaan mitään, koska se tässä ei ole tarkoituskaan. Projektin idea on rakentaa itse toimivat ajolangat mahdollisimman helposti ja halvalla. Siksi päädyinkin käyttämään tavallista säikeetöntä kuparilankaa sekä M6 muttereita, rikkoja ja kierretankoa. ;D

Veturin virranottoa on muutettu sen verran että se ottaa virtaa vain toisesta kiskosta ja toinen puoli tulee virroittimen kautta. Eli jos ajaa vaikka sähköistämättömälle raiteelle niin meno loppuu aivan oikeasti siihen.

Inspiraation sain tästä videosta:
https://www.youtube.com/watch?v=UYn6QyuTAjE&t

(https://farm5.staticflickr.com/4863/31928535578_7cddecd027_h.jpg)
(https://farm5.staticflickr.com/4896/45075193174_37da77bbc2_h.jpg)
(https://farm5.staticflickr.com/4846/43982803460_9c87be1a60_h.jpg)
Otsikko: Vs: Pienoisrautatie kuvia, projekteja yms.
Kirjoitti: ATSF - Marraskuu 28, 2018, 19:48:41
Päädyin sittenkin luonnostelemaan sähkötolpat kokonaan uudelleen, koska edellisessä viestissä näkyvä viritys ei ollutkaan niin hyvä kuin aluksi ajattelin. Uudet tolpat näyttävät siis tältä. Kuvassa prototyyppi jonka mittasuhteissa on vielä vähän parannettavaa, mutta muuten olen kyllä tyytyväinen lopputulokseen ja näyttää paljon paremmalta kuin se alkuperäinen patentti. ;D

Edelleenkin on tarkoitus pysyä säästölinjalla eli M6 pylväät tulivat jäädäkseen. Paksumpi 1.5mm2 kuparilanka on kuorittu roskiksesta dyykatusta MMJ-kaapelista. Ohuempi 0.8mm2 lanka maksoi 15€/50m. Mutterit ja rikat on kilotavaraa, mutta ei niihinkään ole vielä kymppiä enempää mennyt vaikka ostin niitä aika ison läjän. Kierretanko on 1€/1m. Osat on yhdistetty toisiinta muttereita kiristämällä sekä tinaamalla.

(https://farm5.staticflickr.com/4804/45179501635_f43284051d_b.jpg)
Otsikko: Vs: Pienoisrautatie kuvia, projekteja yms.
Kirjoitti: ATSF - Marraskuu 29, 2018, 21:52:43
Ensimmäinen lyhyt testipätkä valmistui tänään ja onnistui sen verran hyvin että varmasti tuo vielä tuosta jatkuukin tulevaisuudessa.

(https://farm5.staticflickr.com/4864/46106378501_80ea75f4af_b.jpg)
(https://farm5.staticflickr.com/4914/31167158357_e6e15cb2fa_b.jpg)
Otsikko: Vs: Pienoisrautatie kuvia, projekteja yms.
Kirjoitti: Oululainen - Tammikuu 13, 2022, 20:06:41
Ensimmäinen lyhyt testipätkä valmistui tänään ja onnistui sen verran hyvin että varmasti tuo vielä tuosta jatkuukin tulevaisuudessa.

(https://farm5.staticflickr.com/4864/46106378501_80ea75f4af_b.jpg)
(https://farm5.staticflickr.com/4914/31167158357_e6e15cb2fa_b.jpg)

Onko jokin erityinen syy miksi ajolangat ovat kuparilankaa eikä normaalia lankaa?  :)
Otsikko: Vs: Pienoisrautatie kuvia, projekteja yms.
Kirjoitti: ATSF - Tammikuu 13, 2022, 20:23:51
Sähkönjohtavuus ja kestävyys oli kuparilangan käyttämisen syynä. Kokeiluhan tuo aika pitkälti oli ja sellaiseksi se jäikin. Rata meni suurilta osin uusiksi tuon jälkeen ja ratalinjan paikka muuttui jonka yhdeydessä testitolpat saivat väistyä. Pitää katsoa tuleeko rakennettua uusia ajolankoja, ja jos tulee niin pitää kehitellä joku realistisemman näköinen ratkaisu.