Linjavaihde.net forum

Simulaattorit => Sisällöntuotto => Aiheen aloitti: ATSF - Toukokuu 15, 2014, 23:04:46

Otsikko: ATSF:n Trainz-tuotoksia
Kirjoitti: ATSF - Toukokuu 15, 2014, 23:04:46
Täällä ajattelin esitellä ja jakaa omia tekeleitä. Muutkin sisällöntuottajat voivat halutessaan vapaasti tehdä tämmösiä samanlaisia aiheita.

Alotetaas nyt tällä. Kun pääsin teksturoinnissa "seuraavalle tasolle" ja mallinnustaidotkin on taas kehittyneet niin lähdin tekemään K14-teliä. Mikään täydellinen malli tuokaan ei ole, mutta voittanee sen vanhan K14a-telin mallin, joka lienee yli 10 vuotta vanha (?). Vielä puuttuu pyöräkerrat ja jotain viimeistelyä. Tarkotus olisi käyttää tuota omissa vaunuissani. Ajattelin myös laittaa tänne jakoon pelkän telin, jolla jokainen saa tehdä mitä haluaa (esimerkiksi vaihtaa vanhat telit tuohon).
Otsikko: Vs: Santa_Fe:n Trainz-tuotoksia
Kirjoitti: ATSF - Toukokuu 16, 2014, 23:42:12
Animoinnin tekeminen onnistui Paul Hobbsin tutoriaaleilla. Ohjeita joutui hieman soveltamaan, koska niissä oli käytetty vanhempaa Blenderin versiota. Blenderin käyttöliittymä on sen tutoriaalin ajoista hieman muuttunut.

Sain vietyä K14-telin Trainziin. Jos on kyseessä teli niin objektit pitää nimetä tietyllä tavalla, jos ne nimeää väärin niin Blender tai TrainzMeshImporter.exe kaatuu kun yrittää viedä teliä Trainzin ymmärtämään muotoon. Lisäksi .kin tiedoston nimi pitää olla anim.kin, jos se on joku muu niin animaatio ei toimi. Myös animdist-arvo pitää olla asetettuna, jos se puuttuu niin animaatio ei toimi. Näille 900 mm pyörille sopiva animdist-arvo oli 3.14. Tiedä sitten onko tuohon animdistin laskemiseen olemassa joku kaava vai pitääkö vain kokeilla eri numeroita niin kauan että sopiva sattuu kohdalle.

Tällä hetkellä pyöräkerrat pyörii väärään suuntaan ja vieläpä aivan liian nopeaa. Animaatio vaatii vielä säätelyä, mutta pääasia että sain sen toimimaan. ;D

Edit: Nyt pyöräkerrat pyörii oikeaan suuntaan ja oikeaa vauhtia. Teli näyttää tuolta tällä hetkellä. Tekstuureita pitää vielä fiksailla.
Otsikko: Vs: Santa_Fe:n Trainz-tuotoksia
Kirjoitti: ATSF - Toukokuu 17, 2014, 14:56:15
Eli tässä tapauksessa lasketaan 0,9m x 3,14 = 2,826m. Animdist arvoksi tulee siis 2.826.

Olihan tämä telin tekeminen oikeastaan aivan hyvä ratkaisu. Tuli opeteltua tuon animoinnin tekeminen. Myöhemmin tulevaisuudessa pitäisi tehdä Dv16-veturin pyörästö joka on vähän vaikeampi tapaus kuin vaunun teli.

Alla oleva kuva on Blenderin Outliner-ikkunasta. Ensiksi tehdään b.r.main niminen lattice eli ristikko (Blenderissä se on nimetty noin). Sen jälkeen tehdään molemmille akseleille b.r.wheel_0 ja b.r.wheel_1 nimiset ristikot jotka sijoitetaan b.r.mainin alle. Niistä molemmat animoidaan. Aikaa säästyy sillä kun animoi vain toisen akselin ristikon ja sitten kopioimalla tekee toisen. Itse pyörien 3D-objekteja ei siis tarvitse animoida. Riittää kun siirtää objektit ristikoiden alle. Se pitää vaan huomioida, että kaikki on nimetty oikein. Akselien 3D-objektien nimenä saa olla wX tai wheel_X, joista X tarkoittaa numeroa joka voi olla mikä tahansa.

Voisin jossain vaiheessa tehdä jonkunlaista Blender-tutoriaalia tänne kunhan keksin jonkun tarpeeksi yksinkertaisen objektin jonka kuka tahansa osaa ohjeiden perusteella tehdä. Pahvilaatikko taisi olla ensimmäinen objekti jonka sain itse tehtyä ja vietyä Trainzille, mutta se taitanee olla liian yksinkertainen.
Otsikko: Vs: Santa_Fe:n Trainz-tuotoksia
Kirjoitti: ATSF - Toukokuu 17, 2014, 18:43:09
K14a-telin ja Ocpp:n kakkosversiot on nyt valmiina. Vielä puuttuu Ocpp:lle sopiva puunippu. Eihän näitä kuvia jatkuvasti kannattais laitella, mutta siinä on nyt kuitenkin. ;D
Otsikko: Vs: Santa_Fe:n Trainz-tuotoksia (K14a-telit)
Kirjoitti: ATSF - Toukokuu 18, 2014, 23:14:15
Pistetääs nyt nämä K14a-telit jakoon. Tein näistä kaksi eri versiota, joista toiset ovat Suomen 1524 mm leveille raiteille tarkoitetut ja toiset ovat 1435 mm normiraiteille tarkoitetut. 1435 mm leveys on käytössä esimerksiksi useimmissa Euroopan maissa, USA:ssa ja paljon muuallakin eli Trainzista valmiina löytyvät kiskot ovat 1435 mm leveitä. Jos käyttää venäläisiä kiskoja niin 1524 mm versio on tehty sitä varten (venäläiset kiskot on 1520 mm leveitä mutta neljän millin erolla ei ole mitään väliä).

Värivaihtoehtoja on neljä erilaista. Ensimmäisenä on kaikista yleisin ruskea väritys. Lisäksi yritin tehdä ruskeasta vähän punertavamman, tuoreemmissa maaleissa olevan version (jota löytyy esim. ruskeiden Sps-vaunujen alta). Harmaa teli sopii esimerkiksi vihreän Sps-vaunun alle. Musta versio perustuu 60-luvun alkuperäiseen väritykseen. Sille ei taitane olla Trainzissa tällä hetkellä mitään käyttöä, mutta teimpähän kuitenkin. Nuo värisävyt ei varmaan ole aivan parhaimpia mahdollisia, mutta yritin parhaani.

Paketeissa tulee tosiaan pelkät telit. Jokainen saa tehdä näillä mitä haluaa, mutta jos ei osaa vaihdella vaunujen telejä niin silloin näistä ei ole mitään iloa. Pelissä nämä telit näkyy vasta sitten kun on vaihtanut vaunun alle jonkun näistä paketissa tulleista telistä.

Tehty TS2010:n versiolle SP3 49933. Pitäisi toimia ainakin kaikissa tätä uudemmissa. Toimii myös TS2009:ssä edellyttäen pelin päivittämistä versioon SP4 44653. Sitä vanhemmissa toimivuutta ei ole testattu.
Otsikko: Vs: Santa_Fe:n Trainz-tuotoksia
Kirjoitti: ATSF - Syyskuu 21, 2014, 01:57:43
Ocpp:n kakkosversio alkaa olemaan valmiina. Lisäksi uutena on tullut Ocp, jossa ei ole päätylaitoja. Tietääkseni muuta eroa Ocpp:n ja Ocp:n välillä ei ollut (joku paremmin tietävä korjatkoon jos olen väärässä). Nykyään näitä vaunuja ei ole olemassakaan. Viimeiset Ocpp:t muutettiin Sps-sarjaan tämän vuoden alussa.

Näistä saattaa löytyä vielä jotain muokattavaa, joten en aivan heti laita näitä jakoon (mahdollisesti viikon sisällä kuitenkin). Perimmäisenä taka-ajatuksena olisi tehdä pari vaunua lisää ja julkaista ne samassa paketissa näiden kanssa, mutta en tällä hetkellä vielä uskalla kertoa mitä ajattelin tehdä, pidän sen toistaiseksi salaisuutena. 
Otsikko: Vs: Santa_Fe:n Trainz-tuotoksia
Kirjoitti: Dv16_2015 - Syyskuu 21, 2014, 14:15:20
Näähän näyttää todella hyvältä! Ja sellainen vahva käsitys mullakin on, että Ocp:n ja Ocpp:n ero oli juuri päädyn olemassaolo.

Tässä kyllä melkeinpä tarttis jonkun rautakanavaradan, pitäis ehkä alkaa väsätä jotain. ;D
Otsikko: Vs: Santa_Fe:n Trainz-tuotoksia
Kirjoitti: ATSF - Syyskuu 21, 2014, 19:33:51
Päätin nyt kuitenkin jakaa nämä erikseen, joten tässä olisi. Liitetiedosto sisältää Ocp- ja Ocpp -vaunut sekä niihin sopivat puuniput.

Lisäksi tämä vaatii toimiakseen 1524-milliset K14a-telit, jotka saa ladattua tästä: http://linjavaihde.net/index.php?action=dlattach;topic=80.0;attach=487

Tehty TS2010:n versiolle SP3 49933. Pitäisi toimia ainakin kaikissa tätä uudemmissa. Toimii myös TS2009:ssä edellyttäen pelin päivittämistä versioon SP4 44653. Sitä vanhemmissa toimivuutta ei ole testattu.

Tiedostokoko on tällä kertaa vähän normaalia suurempi. Se johtuu siitä että käytin näissä vähän kehittyneempää teksturointitapaa (Ambient Occlusion). Sillä tavalla saadaan vaunu näyttämään hieman paremmalta ja aidommalta. Haittapuolena on tosiaan suurempi tiedostokoko. Lisäksi uudelleenmaaminen vaikeutuu huomattavasti, mutta tuskin näitä tarvitsee maalailla.
Otsikko: Vs: Santa_Fe:n Trainz-tuotoksia
Kirjoitti: ATSF - Maaliskuu 11, 2018, 20:29:41
Herätellääs vanhaa aihetta kuolleista. Obrk:n kakkosversio on ollut viimeiset kolme vuotta koskemattomana "pöytälaatikossa" lähes valmiina, ja tänään sitten päätin tehdä sen loppuun. Vaunu on mallinnettu ja teksturoitu käytännössä kokonaan uudelleen. Vanhasta versiosta on jäljellä vain muutama pieni yksityiskohta. Myös mitat ja painot ovat nyt mahdollisimman tarkasti oikein. Vanha vaunu oli esimerkiksi yli metrin verran liika lyhyt suhteessa siihen mitä sen olisi oikeasti pitänyt olla.

Liitetiedosto sisältää Obrk-vaunun ja siihen sopivan romumetallikuorman. Kuidit ovat samoja vanhoja eli se on syytä huomioida asennusvaiheessa.
Vaatii toimiakseen K14-telit, jotka saa ladattua tästä: http://linjavaihde.net/index.php?action=dlattach;topic=80.0;attach=487

Tehty TS2010:n versiolle SP3 49933. Pitäisi toimia ainakin kaikissa tätä uudemmissa. Toimii myös TS2009:ssä edellyttäen pelin päivittämistä versioon SP4 44653. Sitä vanhemmissa toimivuutta ei ole testattu.


Jatkoa pitääkin sitten miettiä. Tällä hetkellä mulla on keskeneräisenä Dv16 ja puuvaunut, joita pitäisi jatkaa (mutta kun ei vaan jaksa). Tavaravaunuista Ome tarvitsisi samanlaista päivitystä mitä näille aiemmille on tehty (Ocpp ja Obrk), ja samalla kertaa tulisi pari uutta vaunua jotka ovat Taimn ja Taims (koska ovat käsittääkseni Ome:n päälle rakennettuja). Sattumoisin koneelta löytyi myös keskeneräinen, uusi Sp, josta tulisi kohtuullisella vaivalla Sps, Spa ja Spar. Tämänkin projektin prioriteetti on matala, koska Sp ja Sps löytyy jo, vaikka tarvitsevatkin minun mielestä päivitystä (kaikella kunnioituksella Mr-Henrin vanhaa Sp:tä kohtaan).
Että tiedä sitten mitä noista lähtisi tekemään. Hyvin todennäköisesti käy kyllä niin että koko homma unohtuu kokonaan joksikin aikaa. Sen verran harvoin tulee nykyään junapelejä pelailtua. ::)
Otsikko: Vs: Santa_Fe:n Trainz-tuotoksia
Kirjoitti: Dv16_2015 - Maaliskuu 11, 2018, 23:24:21
Se Dv16 edes jonkinlaisena betaversiona antaisi kyllä melkoisen piristysruiskeen ainakin omille trainzailuille, enkä välttämättä ole ainoa. Pitäisikö joskus järjestää miitti Haapamäelle oikean Dv16:n tutkimiseksi? ;D
Otsikko: Vs: Santa_Fe:n Trainz-tuotoksia
Kirjoitti: Pullahuru - Maaliskuu 12, 2018, 11:45:18
Oikein reipasta työtä  :D

Omalta kokemukselta voin sanoa, että jos mallinnusta ei harrasta edes pientä määrää(10 min) joka päivä niin se kyllä helposti unohtuu kokonaan ja kynnys nousee korkeaksi. Tähän lisäneuvona varsinainen mallinnus ja mallinnuksen suunnittelu kannattaa eriyttää erikseen. Mallinnuksen suunnittelussa voi vaan pyöritellä mallia ja valokuvia ja katsoa mitä mallista puuttuu ym ja kirjata ne ylös. Näin ei tarvitse alkaa muistelemaan ja jahkailemaan kun varsinaisen homman aloittaa ja näin pienentää kynnystä aloittaa aika merkittävästi.. ::)
Otsikko: Vs: Santa_Fe:n Trainz-tuotoksia
Kirjoitti: ATSF - Maaliskuu 14, 2018, 21:44:28
Tähän lisäneuvona varsinainen mallinnus ja mallinnuksen suunnittelu kannattaa eriyttää erikseen. Mallinnuksen suunnittelussa voi vaan pyöritellä mallia ja valokuvia ja katsoa mitä mallista puuttuu ym ja kirjata ne ylös. Näin ei tarvitse alkaa muistelemaan ja jahkailemaan kun varsinaisen homman aloittaa ja näin pienentää kynnystä aloittaa aika merkittävästi.. ::)
Tämä olikin hyvä vinkki. Itellä menee aina monta tuntia muistellessa että mihin sitä jäätiin viimeksi kun alkaa taas ihmetellä jotain mallia parin vuoden tauon jälkeen.

Se Dv16 edes jonkinlaisena betaversiona antaisi kyllä melkoisen piristysruiskeen ainakin omille trainzailuille, enkä välttämättä ole ainoa. Pitäisikö joskus järjestää miitti Haapamäelle oikean Dv16:n tutkimiseksi? ;D
Dv16 on itse asiassa ulkoa päin aika pitkälle tehty (vaikka vieläkin se on kaukana valmiista), mutta ohjaamoa ei ole edes aloitettu. Joku Dv12 tai Dr14 kaltainen versio olisi ehkä mahdollinen, missä sisätilat ovat hyvin olemattomat mutta ulkopuolella on kumminkin ainakin lähes kaikki kohdallaan. Sellaiseksi sitä ei ole missään nimessä tarkoitus jättää mutta "parempi kuin ei mitään"-versiona se luultavasti menisi. Jäisi ainakin paremmin aikaa tehdä veturi kunnolla loppuun ohjaamoa myöten. Sen jälkeen voisikin sitten siirtyä Dv15-sarjaan, ja jos vaan intoa piisaa niin Dv11 ei ole myöskään täysin pois suljettu vaihtoehto.

Elkää kumminkaan ottako yllä olevia juttuja liian vakavasti ettei tule turhia pettymyksiä. :D
Otsikko: Vs: Santa_Fe:n Trainz-tuotoksia
Kirjoitti: ATSF - Helmikuu 15, 2019, 23:26:10
Aloittelin uuden "pikaprojektin". Tai oikeastaan kyseessä ei ole aivan uusi projekti, koska tässä ollaan tekemässä uudelleen sellaista vaunua joka on jo tehty. Kyseessä siis Ome. Sekin tarvitsee samanlaisen päivityksen kuten aiemmille Ocpp:lle ja Obrk:lle olen tehnyt. Mahdollisesti uusina vaunuina olisi tulossa myös Taimn ja Taims, mutta vielä tässä vaiheessa en uskalla luvata mitään.

Tällä hetkellä alusta on lähes valmis. Mitään ei jäänyt vanhasta jäljelle, koska totesin että on vaan helpompi tehdä kokonaan uusi kuin muokata vanhaa. Seuraavaksi työn alle menee kuormakaukalot. Toivon mukaan niiden kohdalla pystyn hyödyntämään vanhaa mallia. Sen jälkeen ei puutu enää muuta kuin AO tekstuurit.
Otsikko: Vs: Santa_Fe:n Trainz-tuotoksia
Kirjoitti: Dino - Helmikuu 16, 2019, 11:29:37
Hyvältä näyttää!
Otsikko: Vs: ATSF:n Trainz-tuotoksia
Kirjoitti: ATSF - Marraskuu 26, 2019, 03:33:06
Laitetaas näitä Ilm-Yv radan maisemaobjekteja kiertoon. Ensimmäisenä jakoon menee vanha kaarihalli, jonka esikuva sijaitsee radan varressa lähellä Nivalan liikennepaikkaa (http://vaunut.org/kuva/108874). Mikään täydellinen tämä ei oo, mutta ajanee asiansa. Kyseessä on kuitenki monta vuotta vanha malli joka on tehty silloin kun allekirjoittaneen teksturointi- ja mallinnustaidot oli paljo nykyistä alhaisemmalla tasolla. ;D

Lisää tulee sitä mukaa kun saan käytyä noita minun tekeleitä läpi. Todennäköisesti kaikissa on ainakin jotain parannettavaa ennenku kehtaa laittaa jakoon. Niin oli myös tässäkin.

Tehty TS2010:n versiolle SP3 49933. Pitäisi toimia ainakin kaikissa tätä uudemmissa. Toimii myös TS2009:ssä edellyttäen pelin päivittämistä versioon SP4 44653. Sitä vanhemmissa toimivuutta ei ole testattu.
Otsikko: Vs: ATSF:n Trainz-tuotoksia
Kirjoitti: ATSF - Marraskuu 26, 2019, 23:22:59
Lisää krääsää jakoon, tosin nämä eivät suoraan liity Ilm-Yv rataan. Tässä meikäläisen joskus muinoin tekemiä opastimiin kiinnitettäviä liikennepaikkamerkkejä ja pätemättömyysristejä. Ainakaan nopealla etsimisellä en löytänyt näitä täältä ennestään jaossa.
Liikennepaikkamerkit on tarkoitettu käytettäväksi tks:n uudemman mallin opastimien kanssa. Merkistä on viisi eri versiota; Kolme opastimen päälle asennettavaa eri korkeuksilla, sekä kaksi sivulle asennettavaa joista toinen on tarkoitettu portaaliin ja toinen opastinpylvääseen.
Pätemättömyysmerkkejä on kahta eri kokoa ja molemmista on kaksi versiota, joista toisessa risti on "oikein päin" ja toisessa se on ylösalaisin. Tavallisten radanvarsiobjektien lisäksi merkeistä on myös vapaasti liikutettavat scenery-versiot.

Tehty TS2010:n versiolle SP3 49933. Pitäisi toimia ainakin kaikissa tätä uudemmissa. Toimii myös TS2009:ssä edellyttäen pelin päivittämistä versioon SP4 44653. Sitä vanhemmissa toimivuutta ei ole testattu.
Otsikko: Vs: ATSF:n Trainz-tuotoksia
Kirjoitti: ATSF - Joulukuu 26, 2019, 03:22:40
Tässä on tullut nysvättyä Obrk:n mittasuhteita ja yksityiskohtia entistä tarkemmin. Malliin on lisätty esimerkiksi paremmat kytkimet (kiitos Höyrypäälle), entistä tarkemmin mallinnetut jarruletkut, sekä pultteja ja rungossa olevia aukkoja, koska Obrk on rakennettu Obr sarjasta, joka taas oli alunperin Ob. Kun mallinnustaidot karttuu niin tämä yksityiskohtien n**siminen on kieltämättä paha sairaus. Hyvä etten sentään hitsisaumoja ole alkanut mallintamaan. ::) Tällä hetkellä vaunun mallinnustyöt on saatu päätökseen ja teksturointi on vielä jonkun verran kesken. Todennäköisesti seuraavassa ja toivottavasti viimeisessä versiossa vaunusta tulee kolme versiota; Alkuperäinen 80/90-luvun tuoreessa maalissa oleva versio, ja maalipinnaltaan haalistunut 2000-luvun versio edellä mainitusta. Viime aikojen havaintojen mukaan VR:llä ollaan alettu parantamaan näiden astinlautoja ja kahvoja ja osa vaunuista on maalattu ainakin osittain uudelleen, joten sen lisäksi vaunusta tulee vielä 2010-luvun versio. Toiveitakin saa esittää jos jollakin sellaisia on.

Sitten kun tämä on finaalissa niin uusi Ome olisi tärkeysjärjestyksessä seuraavana, varsinkin kun viime aikoina kyseinen sarja on jostain syystä alkanut vähentymään rataverkolta. Toivotaan ettei vielä täysin häviä kumminkaan. Sen jälkeen suunnitelmissa olisi Sp/Sps/Spa/Spar, tosin sitä ennen täytyy mennä paikalliselle ratapihalle konttaamaan kyseisten vaunujen alle kameran kanssa ja tutkimaan niitä tarkemmin. Talvella sellaista ei oikein halua tehdä joten odotellaan rauhassa kesää. Ehkä Ocpp/Ocp kaipaisi myös pientä päivitystä. ;D Sitten kun tästä kaikesta on päästy niin on aika aloittaa jokin uusi projekti, todennäköisesti se on joko Gbk/Gbkk tai Dv12 ohjaamo. Tosin Deeverin rakenne on sellainen että kun mallinnat ohjaamon, niin pitää mallintaa myös konesuojat sekä runko, ja sen jälkeen ei olekaan pitkä matka mallintaa koko veturi. Ensi kesänä pitää kuvailla niitäkin läheltä ja keräillä kuvamateriaalia myös ohjaamosta.
Kaikki yllä mainittu Omea lukuunottamatta on kuitenkin vasta pelkkää suunnitelmaa, eli en vielä tässä mene lupaamaan yhtään mitään. Vanhat projektit on tehtävä loppuun ennen kuin konkreettisesti aloitan tekemään mitään uutta.
Otsikko: Vs: ATSF:n Trainz-tuotoksia
Kirjoitti: ATSF - Huhtikuu 08, 2022, 22:48:07
Palautellaas jakoon sellaista mikä ei Sivuraiteen/Ilmeran jälkeen ollut jaossa. Tässä pari ismokpn:n kerrostaloista uudelleenmaalattua 70-luvun tyylistä taloa. Oikeanpuolimmainen on ollut joskus aikanaan jaossa. Vasemmanpuolimmaisen tein joskus 2019 enkä muistaakseni ole jakanut sitä aiemmin missään.
Otsikko: Vs: ATSF:n Trainz-tuotoksia
Kirjoitti: ATSF - Huhtikuu 08, 2022, 22:49:42
Ja heti perään kolme voimalinjaa jotka tein muinoin Ilm-Yv rataa varten. Parannettavaa näissäkin olisi, mutta menkööt nyt toistaiseksi tällaisena kuin ovat.
Otsikko: Vs: ATSF:n Trainz-tuotoksia
Kirjoitti: ATSF - Huhtikuu 08, 2022, 22:59:03
Bussipysäkki, jonka esikuva sijaitsi Haapamäellä ainakin vielä vuonna 2011, mutta poistui pian sen jälkeen. Myös muutama bussipysäkin merkki.
Otsikko: Vs: ATSF:n Trainz-tuotoksia
Kirjoitti: ATSF - Huhtikuu 08, 2022, 23:07:28
Pari puuvajaa/liiteriä. Toinen on hyvinkin pelkistetty uudelleenmaalaus, ja toisen mallinsin joskus tyhjästä.
Otsikko: Vs: ATSF:n Trainz-tuotoksia
Kirjoitti: ATSF - Huhtikuu 08, 2022, 23:10:56
Vanha laituri/makasiinilaituri spiline muodossa.
Otsikko: Vs: ATSF:n Trainz-tuotoksia
Kirjoitti: ATSF - Huhtikuu 08, 2022, 23:28:03
Ismokpn:n rintamamiestalosta uudelleenmaalattuja taloja jostain vuodelta 2011. Näissä ei ole alkuperäiseen juuri muuta eroa kuin väri ja pystylaudoitus. Parannettavaahan näissäkin olisi, mutta nostalgiasyistä jätän ne ennalleen.
Otsikko: Vs: ATSF:n Trainz-tuotoksia
Kirjoitti: ATSF - Huhtikuu 08, 2022, 23:28:35
Ja tässä vielä se mistä meikäläisen mallinnusura alkoi joskus vuonna 2011. ;D Kaikki alkoi pahvilaatikosta, jonka jälkeen tuli tehtyä postilaatikko, roskalaatikko, sekä tikkataulu, jonka toisella puolella on darts taulu. Aika yksinkertaista pikkusälää siis, jolla ei Trainzissa isommin tee mitään, mutta johonkin yksittäisten paikkojen hifistelyyn ne kyllä sopivat. ;D

Uusille mallintajille vinkkinä että kannattaa aloitella yksinkertaisista objekteista ja vähitellen siirtyä moninmutkaisempiin kun taidot karttuvat. Silloin homma ei ala maistumaan puulta niin herkästi. Veturi ei välttämättä ole paras mahdollinen kohde aloittelijalle.
Otsikko: Vs: ATSF:n Trainz-tuotoksia
Kirjoitti: ATSF - Heinäkuu 19, 2022, 05:37:18
Joskus muinoin Sivuraiteen aikoina Dv16_2015:n aihioista maalaamani sininen ja punainen Transit. Mitään erikoista näissä ei värin muutosta lukuunottamatta ole enkä muista miksi nämä edes tein, mutta palautetaan ne jakoon kun ovat joskus olleet jaossa. Alkuperäisistä versioista poiketen näistä on korjattu harmaaksi jätetyt kaaret ja helmat.
Otsikko: Vs: ATSF:n Trainz-tuotoksia
Kirjoitti: ATSF - Heinäkuu 19, 2022, 21:41:04
K Marketin ja K Extran valomainoksia seinälle ja katolle kiinnitettävinä malleina. Erikoisuutena näissä on toimiva yövalaistus. K Extraahan ei enää nykyisin ole kun viimeiset muuttuivat 2015 K Marketeiksi, mutta tein K Extran valomainokset alkujaan vuonna 2012 ja ne olivat jaossakin muistaakseni Ilmerassa. Vuonna 2016 tuli logouudistus jonka jälkeen K Marketin logo muuttui ja sekin on tässä sisällytettynä.

Näistä saa jokainen halutessaan maalailla muiden kauppojen/yritysten tauluja mitään erillisiä lupia kyselemättä.
Otsikko: Vs: ATSF:n Trainz-tuotoksia
Kirjoitti: ATSF - Joulukuu 22, 2022, 23:43:41
Joulun kunniaksi pari esikuvanmukaista rakennusta jakoon, Eduskuntatalo ja Helsingin päärautatieasema. Näitä on käytetty ainakin kristianin Helsinki - Pori radassa.
Otsikko: Vs: ATSF:n Trainz-tuotoksia
Kirjoitti: ATSF - Maaliskuu 09, 2023, 21:15:08
Vanha puutalo, jonka esikuva sijaitsee Uusikaupungissa.
Otsikko: Vs: ATSF:n Trainz-tuotoksia
Kirjoitti: ATSF - Maaliskuu 10, 2023, 22:00:27
Uusikaupungin veturitalli, sekä viljalaitos jonka esikuva sijaitsee Humppilassa.
Otsikko: Vs: ATSF:n Trainz-tuotoksia
Kirjoitti: ATSF - Maaliskuu 15, 2023, 06:24:51
Joskus yli 10 vuotta sitten tekemäni peltipoliisi ja siihen liittyvät varoitusmerkit. Näitä ei näkynyt olevan ennestään jaossa.
Otsikko: Vs: ATSF:n Trainz-tuotoksia
Kirjoitti: ATSF - Lokakuu 22, 2023, 21:50:35
Foorumin 10v juhlien kunniaksi laitetaan jakoon paketti esikuvan mukaisia rakennuksia, jotka sijaitsevat pk-seudulla. Nämä on tehty alkujaan Päärata & Rantarata 2005 (https://www.linjavaihde.net/index.php?topic=297.0) yhteisöprojektia varten, mutta koska se on edennyt hyvin verkkaisesti niin turha kai näitä pantatakaan on. ;D Alla lueteltuna paketin sisältö.

<kuid:579817:100092> SF Postitalo
<kuid:579817:100094> SF Kansallismuseo
<kuid:579817:100095> SF Ateneum
<kuid:579817:100096> SF Sokos Helsinki
<kuid:579817:100097> SF Olympiastadion Helsinki
<kuid:579817:21002> SF Helsingin tuomiokirkko
<kuid:579817:21003> SF Espoontori
<kuid:579817:21009> SF Helsingin Vesi
<kuid:579817:21011> SF Suvilahti Gasometers
<kuid:579817:21012> SF Sysopen Digia Tower
<kuid:579817:21014> SF Tennispalatsi
<kuid:579817:21015> SF Hki Valimotie 17
<kuid:579817:21016> SF Hki Valimotie 21
<kuid:579817:21017> SF Hki Valimotie 27
<kuid:579817:21019> SF Pasilan linkkitorni
<kuid:579817:21020> SF Pasilan Virastokeskus
<kuid:579817:21022> SF Hki Valtion Viljavarasto
Otsikko: Vs: ATSF:n Trainz-tuotoksia
Kirjoitti: ATSF - Joulukuu 24, 2023, 23:38:49
Joulun kunniaksi jakoon rintamamiestalo, pubi ja neljä maatilarakennusta. Näistä sitten sellainen huomio, että ovat rakennuksiksi totuttua tarkemmin tehtyjä eli ratoja tehdessä suosittelen sijoittelemaan näitä lähinnä radan viereen. Saman tyylisiä rakennuksia on tulossa jossain kohtaa lisää.

Tämän viestin myötä hyvää joulua ja uutta vuotta 2024!